Liiton syyskokouksessa palkittiin useita habdalaisia

21.11.2023

Ti 21.11.2023 järjestettiin Suomen miekkailu- ja 5-otteluliiton syyskokous, jonka yhteydessä liitto palkitsi ansioituneita henkilöitä. Palkittujen joukossa oli useita habdalaisia. Onnittelut kaikille palkituille!

Vuoden nuoreksi miekkailijaksi valittiin Habdan Kerkko Järvi kahden peräkkäisen nuorten PM-kullan ja muiden hyvien kilpailutulosten johdosta. 


Vuoden valmentajaksi valittiin Habdan valmentaja Teemu Seeve, joka on tehnyt hyvää valmennustyötä etenkin junioreiden parissa ja mm. hän toimii Kerkon valmentajana. 


Pronssisen ansiomerkin sai Habdan Tomi Männistö, sillä hän on ollut suuressa roolissa Töölön Kisahallin miekkailusalien harjoitusolosuhteiden kehittämisessä kaikkien miekkailijoiden hyväksi eli esim. molempiin miekkailusaleihin on saatu uudet miekkailualueet. 


Lisäksi vuoden miekkailutekona palkittiin miekkailuliiton sometiimi, joka vapaaehtoisvoimin päivittää liiton somekanavia. Tiimiin kuuluu myös useita habdalaisia mm. Anna Salminen ja Outi Järvi.

 
Outi Jaakkola palkittiin viime kauden naisten kalvan Suomen Cupin voittajana.